Tell me why all the best laid plans fall apart in your hands

......And my good intentions never end,
the way I meant

Kuulumisia sunnuntain iltapalamätön jälkeen. Eilinen meni jo putkeen niinku päätinkin, myös tää päivä on mennyt hyvin. Eilen illalla tuli vedettyä 1h 45 min lenkki, n. 10 kilsaa, -774kcal. Tänään jätinkin lenkkipopot naulakkoon ja lenkin sijasta istuin auton ratissa ja kuskasin siskoa ja sen ikeaostoksia :D Mut pää-asia, että homma on taas hanskassa eikä oo tullut mätöttyä sontaa lauantain (ja sunnuntain) tapaa naamaan.

Näin jälkeenpäin noi kiukkurage postaukset tuntuu lähinnä naurettavilta ja nolottaa. Mut totuus on vaan se, että niin hurjan inhottavalta ja kaameelta se sillä hetkellä tuntuu, kun tajuu  mitä ihmettä sitä on tullu tehtyä.. Taas.. Pettymys. Sen epäonnistumisen myöntäminen itselle. Kyllä se kirpasee ihan vitusti, joka kerta. Ja sinne ruotuun on ärsyttävä palata, miten tahmeeta se alku onkaan.. Epäonnistuminen tuoreessa muistissa ja karmiva pelko siitä millasta takapakkia sekin sai aikaan. Ja mitä jos se ruotuunpalaaminen ei onnistukkaan. Mitä jos mieli onkin liian heikko ja sunnuntai-aamun tapaan aamupalaks onki pakottava tarve mätätä 4 riviä suklaata. Vaikka se vaan paskentaa oloo. Vaikeeta se on kera kamalan kiukutuksen. Vaikeeta senkin takia, että henkisesti ja fyysisesti on niin paska olo, kun kroppa on turvonnu ku pullataikina ja olo on inhottava etkä voi syyttää ku ittees. Niin inhottava fiilis, mut silti näitä tapahtuu ihan toistuvasti.

Mut se mikä nostaa sua pinnalle sieltä epäonnistumisen itsesäälistä on se olo paraneva fiilis mikä rupee tekemään tuloaan välittömästi, kun ottaa itteensä niskasta kiinni. Mä oon jo saavuttanu sen hyvän olon. Ja mulla on paljon parempi olo niin henkisesti kuin fyysisestikin tätä teetä lipittäessäni sen tajuttoman mättäyksen sijaan. Ja ton eilisen lenkin jälkeen oli niin upee fiilis, vaikka eka puol tuntia olikin ehkä tahmeinta ikinä. Miks tän kaiken vaan unohtaa pienessä silmänräpäyksessä ja yhtäkkiä huomaatki antanees itselles luvan elää vanhaan malliin, vaikka todellakin tietää, että näin on paljon paljon parempi. Hetkeks tän kaiken unohtaa ja ruoho näyttääki vihreemmältä aidan toisella puolella, vaikkei se sitä oo. Sen yhen 'kivan ja ah niin ihanan' mättöpäivän jälkeen seuraavana päivänä olo on ihan vitun kamala. Ihan ku eläis hetken jossain pienessä viattomassa vaaleenpunasessa kuplassa ja sit jossain kohtaa se kupla puhkee. Pettymys. Se +10kg olo.........................!!! Kauhu. Vitutus. Epäonnistuminen. Se on ihan kamalaa.

Mut siis kaikki ok. Nyt kun tää olo on normalisoitunut niin mulle on aivan sama mitä siellä vaa'alla torstaina näkyy. Taas mä huomaan, että kaikki on kiinni vaan just tästä olosta. Miten mukava olo, kun sen mättäämisen sijaan syö sopivasti. Sen pullamössö +10kg peilikuvan sijaan näänki peilistä, että ehkä toi liikkuminen on tehny jotain muutosta mun kroppaan. Tai mikä ikinä 'syypää' oiskaan niin jostain syystä asiat onkin hiukan paremmin. En oo ikinä kiinnittänyt pahemmin koko takareisiini huomiota, mutta viimeaikoina ne on pistäny silmään. Jotenki ne on ihan uudenlaiset. Tai jotain niissä vaan on erilaista. Ja ihan selvästi toi oikeen jalan (joo, mulla on oikeesti toinen jalka isompi ku toinen:D tätä ei oo toisessa:D) epämääränen rasvakasa polven huudeilla on alkanu tekemään lähtöään. ( HAHA nyt mietitte, että 'siis onks tol joku ällö epämääräinen rasvakasamöykky siis yök hyi ) Ja ei se masu oo niin massiivinen mitä se on joskus ollut. Kyllä sen huomaa, kun tarraa masusta ronskisti kiinni, haha :D On mulla nyt paljon tyytyväisempi olo peilikuvaani mitä aikoihin. Nyt sen pystyy sanomaan ääneen. Mut nimenomaan nainen, se sun olo ei todellakaan oo tällänen tai se rasvamöykky katoo, jos elät tolleen surkeesti ja mikä surullisinta...Onnettomasti. Miten onnettomakski sitä aina itsensä sillon tuntee. On näin niin paljon parempi. Aika hirveetä ajatella, että oon ok sillon, kun 'kontrolloin' syömisiäni tarkasti tai ees jonkinnäkösellä hallinnalla, mut niin se vaan on. Sillon kun 'annan mennä annan olla annan itelleni vapaat kädet..' niin mättöön ihan turhaa sontaa naamaani, vaikkei tee mieli. Vaikkei todellakaan enää tarvitsis ja olo onki kyllänen. Silti se syöminen vaan onki yhtäkkiä kuin jotain huumetta, jota täytyy saada kokoajan lisää. Sikskin näin on paljon parempi.  

Taas kaikki onki niin parasta ja tää koko helahoito toistaa itseään :D Mut en mä vaan voi painottaa näitä asioita liikaa. Eipä tässä nyt ollu taas mitään uutta mun teksteihini verrattuna, mut teki mieli avautua :) Kun on tällänen 'herkkis' fiilis niinku nyt niin ois niin paljon muitakin eilaihdutus-asioita, joita vatvoa, pohtia ja joista kirjoittaa. Kai tää jotenki rauhoittaa ja on omalla tavalla terapiaa. Miten terapeuttista niiden kaikkien muiden asioiden pohtiminen ja niistä kirjoittaminen ois.. Millanenkohan sekasorto se ois, jätän ehkä suosiolla väliin :D Näistäkin asioista saa romaanin aikaan ja suurinosa todennäkösesti on lopettanu lukemisen suunnilleen viidennen rivin jälkeen :D Haha. Miten surkeesti ne sopis tänne 'painonpudotusseuranta' -lootien sekaan. Ei mitenkään :D Jätän väliin älkää huoliko. Mut nyt mä meen nukkumaan, kauniita unia. <3